Ajankohtaista

Suomi 100 vuotta juhlaleivos – Hangenkierä

Hangenkierä-leivosta on nyt saatavilla myymälöissämme – tervetuloa maistamaan!

Leipuriliiton Suomi 100 vuotta -leivoskilpailun voittanut hangenkierä on 100-vuotiasta Suomea juhliva leivos. Leivos on ulkonäöltään talvinen: lumen päällä on vielä häivähdys jäätä jäljellä ja pinta kätkee sisäänsä kermaiset täytteet yhdistettynä suomalaiseen kauraan ja mustaherukkaan. Paljastuvat maut enteilevät vielä uinuvaa Suomen kesää.

Leivoskisaan osallistumista ehdotti Huovisen leipomonjohtaja Timo. Leivoksen ideoinnista vastasi kondiittori Susanna Rättäri. Susannalle muodostui visio leivoksen ulkonäöstä jo alkumetreillä ja vaikka pieniä muutoksia tietenkin tehtiin, on lopputulos pitkälti alkuperäisen idean mukainen. ”Halusimme tietenkin leivoksen tuovan mieleen Suomen, ja usein Suomesta ensimmäisenä mieleen tulee talvi”, kertoo Susanna. Valkoisen lumen rinnalle tuotiin sinistä väriä. ”Kotimaiset raaka-aineet olivat leivoskisan tehtävänannossa selkeästi esillä. Kokeilimme raparperia ja tyrniä, mutta lopulta leivoksessa käytetyn valkosuklaan kanssa sopi parhaiten mustaherukka.”

Tuomariston mukaan voittajaleivoksessa toteutuivat sekä hyvä maku että juhlava, itsenäisyyden juhlavuoteen sopiva sinivalkoinen ulkonäkö. Leivos tuli myyntiin sopivasti ennen itsenäisyyspäivää, tervetuloa maistamaan tätä ainutlaatuista herkkua!

← Takaisin