Leipä kuuluu olennaisena osana suomalaiseen ruokakulttuuriin. Sitä syödään niin aamupalapöydässä, nopeana välipalana kuin osana päivän pääateriaa. Suomalainen erikoisuus, hapan ja vaatimatonkin ruisleipä, kuvastaa jopa kansamme sielunmaisemaa. Suomalaisten rakkaudesta ruisleipään kertoo kansallisruoka-äänestyksen lisäksi ruisleipien laaja tuotevalikoima aina paahtoleivästä sipseihin.
Meidän ruisleivän kuuluu olla hapanta, jossa on puhtaan rukiin maku. Jauhot tuodaan läheltä Utajärveltä ja ruisleipämme paistuvat arinauunissa, joka tuo niihin ruisleivälle tunnusomaisen rouhean paistopinnan.
Ruisleivän lisäksi ruokaleipävalikoimaamme kuuluvat päivittäin vaihtuvat vaaleat sekaleivät, sämpylät, patongit sekä rieskat. Asiakkaamme ovat ihastuneet rustiikkiseen Pellervoleipäämme, joka saa makunsa vehnän ohella kaurasta ja pellavasta. Arinauunin tuoma rapea paistopinta pitää leivän mehevänä ja maukkaana. Hyvän leivän tunnistat siitä, ettei se kaipaa päällensä mitään muuta kuin sipaisun voita.
Monet leipäreseptimme ovat peräisin leipurimestariltamme Timo Kylliseltä, joiden pohjalta olemme leiponeet jo vuosien ajan. Timo on aina ollut intohimoinen leipuri, varsinainen jauhopeukalo. Vankasta ammattitaidosta kertoo hänen neljä Suomen mestaruuttaan ruokaleipäsarjassa vuosina 2001, 2005, 2008, 2011. Onko sinulle esimerkiksi televisiosta tutuksi tullut tuliaisleipä tai kaunis, kaksivärinen salonkipatonki tuttuja?